tiistai 14. marraskuuta 2017

Lallukat museossa

Etelä-Karjalan museon auditoriossa on kuluvan vuoden maaliskuulta alkaen pyörinyt miniteatteriesitys ”Koht’silleen Lallukka”. Tai oikeammin, puolen tunnin näytelmää on esitetty ja tullaan esittämään aina Juho ja Maria Lallukan syntymä- ja kuolinpäiviä edeltävillä viikoilla.

Yleisöllisiä esityksiä on tähän mennessä ollut 17 ja niiden katsojamäärä yli 500 henkeä. Auditoriossa on nelisenkymmentä istuinpaikkaa. Maksullisten esitysten täyttöprosentti onkin ollut huikea, 96 %.

Miksi Lappeenrannan Vanhan hautausmaan puistossa itkee harmaagraniittinen neito? Miten kotikaupungin kulttuurityötä voivat tukea aivan tavalliset kaupunkilaiset? Rajoittaako korkea ikä kulttuuritekoja?

Kummisedät päivänvalossa. Jalmari Finne (Timo Mattila)
- J.H. Erkko (Kari Lehtonen)
- Juho Lallukka (Esko Tikanmäki)
- Eerikki Tanner (Aarni Metsä)
- Simo Leiviskä (Ohto Nuottamo) 

Vastauksia


”Koht’silleen Lallukka”-esityksen tuottajayhteisö on Lappeenrannan museot. Näytelmän viisimiehinen esittäjäryhmä kutsuu itseään Museon Kummisediksi. Kummit antavat kummilahjoja. Esitys on kummilahja museotoimelle, jonka uurastusta kulttuurin parissa ryhmä kovasti arvostaa ja on siksi panemassa itseään likoon suurella sydämellä. Sydänten keski-ikä esityksiä alettaessa oli 72 vuotta.

Musiikki- ja huumoripitoinen esitys kertoo, että itkevä graniittineito suree viipurilaisen kauppaneuvos Juho Lallukan ja hänen vaimonsa Marian poismenoa. Aviopari pani itsensä likoon suurella sydämellä. Näiden elämäntyön hedelmät ovat olleet luomassa perustaa niin tasa-arvoiselle itsenäiselle Suomelle kuin sen kulttuurielämälle. Meille jälkipolville siitä kertovat mm. Lallukan taiteilijakoti Helsingissä ja Aallon kirjasto Viipurissa.

Museoesitys tahtoo Lallukoiden tapaan korostaa yksilöiden aloitteellisuutta ja myös taloudellista panosta asioissa, joihin yhteiskunnan rahkeet eivät riitä. Eräs esityksen sivutavoite on jo toteutunut. Enää ei puhuta Lallukoiden hautamuistomerkin siirrosta. Päinvastoin. Juhon ja Marian muisto saa levähtää tutussa puistossaan. Kaupunki on vastikään kunnostanut puistoaluetta ja avaamalla Kauppakadulta uuden kävelytien se on nyt entistä helpompi saavuttaa.

Kaksi Lallukkaa,vasen ja oikea.
Taustalla Unto Pusan Kolme Sulotarta( Lappeenrannan taidemuseo) ja Eero Järnefeltin Lallukka( Pamaus- seura ry.).


Pamaus-Seura


Aloitteen muistomerkin siirrosta Viipurin Ristimäeltä Lappeenrantaan teki Pamaus-Seura. Alkujaan se oli Viipurin Teollisuuden- ja liikkeenharjoittajien seura. Sen kotipaikka on nykyään Helsinki.

Museon ”Koht’silleen Lallukka”-esitys kertoo myös tästä herraseurasta, jonka keskushahmona oli oikeutetusti kauppaneuvos Lallukka. Pamaus-Seuran vuosipäivä on 30. marraskuuta. Lallukka -esitysten kolmas jakso osuu sopivasti tälle marraskuun viimeiselle viikolle. Kun lisäksi Juhon kuolinpäivä oli 1. joulukuuta, näkyvät molemmat aiheet tulevien esitysten kulisseissa.


Pamaus-klubilla tunnelmoidaan
Kortelaisen Make, miesten euro naisten tasalle

Lauluhetki Tiltalle Torkkelin puistossa



Lallukoiden neljäs esitysjakso on tammi-helmikuun vaihteessa 2018. Silloin juhlitaan Juhon syntymäpäiviä. Tarkat esitysajankohdat selviävät museon sivuilta. Tulevilla jaksoilla esitykset painottuvat entistä enemmän iltapäiviin. 

Kirjoittaja: Timo Mattila
Kuvat: Tuomas Nokelainen, Timo Mattila ja Kimmo Metsälä

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Elämysmatkalla Karjalassa


Yhteiskuva Laatokan rannalta. Kuvaaja Kimmo Savurinne

Jokavuotinen elämysmatkamme Karjalaan sisälsi monenmoista näkemistä ja kokemista, kenties jopa vauhtia ja vaaratilanteita. Suunnitelmissa oli Viipurin uuden Kannaksen sotahistorian museon kautta suunnata Kiviniemelle, tutustua siellä Kivinimen linnakkeeseen ja alueeseen ja seuraavana päivänä jatkaa Sortalahteen, josta matka jatkuisi laivalla Konevitsaan. Siellä tutustuttaisiin Konevitsaan ja lounastettaisiin, jonka jälkeen paluu Viipuriin ja sieltä takaisin Suomeen.

 Sää ei valitettavasti suosinut matkalaisia ja Konevitsan laivamatka peruuntui tuulisen sään takia.  Sen ei annettu haitata matkalaisia, vaan matkasuunnitelma muutettiin nopeasti ja matka onnistui varsin mukavasti.  Ammattitaidolla ja periksi antamattomalla asenteella löytyi myös metsän melkein jo kokonaan hautaama Kiviniemen redutti, johon tutustuttiin ensimmäisenä päivänä.   Pääsy linnakkeelle oli hieman hankala, paksun kasvillisuuden ja linnoituksen hoitamattomuuden vuoksi, mutta jos oikein kovasti jotain haluaa nähdä, eipä siinä paljon risut, vallihaudat ja männynkävyt pidättele.  Linnake on suuri ja siinä on varsin mittavat korkeuserot, joten sen piirteet erottuivat maastosta kasvillisuudesta huolimatta, joten rämpiminen metsässä oli vaivan arvoinen, vaikka kesäkuinen sade kasteli matkaajat.




Kuusaan hovi ennen ja nyt.
Muitakin kommelluksia matkan aikana tapahtui. Viipurin Espilässä nautittiin lounas, jonka maksamisen yhteydessä ilmeni yhden lounastajan seteli väärennökseksi.  Seteli oli saatu vaihtorahana aikaisemmilta Venäjän vierailuilta. Sen verran hyvä väärennös seteli oli, että vasta tarkempi tarkastelu paljasti, ettei se ollut aitoa valuuttaa.

Espilän lounaan jälkeen suunnattiin kohti Kiviniemeä. Matkalla pysähdyttiin ihastelemaan yhdessä hyttyspilven kanssa Kuusaan hovin kivijalan jäänteitä ja hovin patsaan kivijalustaa.   Matkalla koettiin myös muita luontoelämyksiä, tosin vain muutaman sekunnin ajan.  Bussin ikkunasta molemmat uudet museolaiset, Hanna ja Sini, havaitsivat viiden villisian lauman rynnistävän metsään piiloon bussin pelästyttäminä.

Uusi sotahistorian museo Viipurissa oli näkemisen arvoinen kohde.  Tällä hetkellä se käsitti pari isohkoa rakennusta, jossa oli Kannaksen sotahistoriaan liittyvää esineistöä. Museon johtajan mukaan tarkoitus on laajentaa toimintaa sitä mukaan kun siihen on taloudellinen mahdollisuus. Eniten museon laajentumista haittaa kasarmirakennusten heikko kunto ja lämmityksen kalleus. Rakennukset ja kasarmin alue olivat kieltämättä sateisessa säässä hieman huonokuntoisen ja sisältä kylmänkostean tuntuisia, mutta esittely ja esineistö kovin mielenkiitoisia. Sotahistoriasta kiinnostuneille tämä kohde on ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Kannaksen sotahistoria museon antia

Matkan viimeinen kohde oli Viipurin eremitaasi, jossa oli esillä laajasti taideaarteita eremitaasin kokoelmista. Ylisanat eivät riitä kuvaamaan näyttelyn antia.

Viipurin eremitaasi

Ensi vuoden elämysmatkaa innolla odottaen, Hanna ja Sini.

Museolaiset ihailemassa Vuoksen koskea.

tiistai 14. helmikuuta 2017

Wolkoffin talomuseon talvi

Wolkoffin talomuseon talvi

Tunnelmallisen joulun jälkeen Wolkoffin talomuseon ovet sulkeutuivat tammi-helmikuun ajaksi. Museossa on kuitenkin tapahtunut kaikenlaista hiljaiselon aikana.

Joulusesongin jälkeen oli vuorossa museotalon joulukoristeisen pakkaaminen odottelemaan seuraavaa joulua. Kattoon asti ulottuvasta kuusesta otettiin pois joulupallot, käärittiin ne paperiin ja pakattiin laatikoihin. Myös yli sadan vuoden ikäiset kuusenkoristeet, Maria Wolkoffin aikoinaan Pietarista tuomat joulupukki ja jouluenkeli, laitettiin odottelemaan taas uutta joulunaikaa. Joulukoristeiden pois pakkaaminen on aina hieman haikeaa ja talo näyttää hetken aikaa siltä kuin jotain puuttuisi. Ruokasalin pöytään vaihdettiin myös hieman arkisempi kattaus.


Tammikuussa on myös puodin puolella ollut vilskettä. On ollut inventaarion aika. Kaikki postikortit, joulutontut, enkelit, joulupallot ja muut myyntituotteet on laskettu ja merkitty inventaariolistoihin. Inventaario ei ole aivan hetkessä tehty, sillä museokaupassa erilaisia myyntituotteita on aikamoinen määrä.


Tammikuussa alkoi puodin ja museon puolella pattereiden vaihto. Saimme kaikkiin huoneisiin uudet patterit.

Talvitauolla on museon henkilökunnan toimesta tehty talossa suursiivous. Kaikki kauniit koriste-esineet on pyyhitty ja laitettu huolellisesti takaisin omille paikoilleen. Lattiat on pesty, tyynyt imuroitu ja talo odotteleekin nyt raikkaana seuraavia asiakkaitaan. Siivous Wolkoffin talomuseossa on aina hieman erilaista kuin kotona. Voi jopa sanoa, että siellä siivoaminen on mielenkiintoista ja mukavaa.


Helmikuussa järjestelemme puodin ja näyteikkunat uudelleen. Hyllyt pyyhitään, loput jouluntavaroista kannetaan varastoon ja puodin hyllyt täytetään jälleen odottamaan uusia asiakkaita.

Kun Wolkoffin talomuseon ovet avautuvat jälleen maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna, saattaa kevätaurinkokin jo pilkistellä taivaalla. Huhtikuun alkupuolella puoti ja talo saavat valmistautua juhlien juhlaan, pääsiäiseen. Silloin talomuseo koristellaan Wolkoffin suvun perinteiden mukaan ja kauniit pääsiäiskoristeet otetaan varastoista taas esille.


Teksti: Mari Tams
Kuvat: Lappeenrannan museot