Ihmeitä pinnan alla

Ihmeitä pinnan alla

Minäkin päätin osallistua omalla valinnallani Etelä-Karjalan taidemuseon  Kukin tyylillään- näyttelyn tekemiseen. Valintani oli Joan Fontcubertan Karelia Milagros & co: Milagros clasicos y milagros de diseño. Näyttelyn avauduttua syyskuun lopussa oli mahtavaa huomata, miten hienosti asiakasraatilaisten ja museon työntekijöiden kommentit avasivat taideteoksia ja paljastivat jotain uutta myös ihmisistä kertomusten takana.

Tässä minun tarinani:

Joan Fontcubertan työ tuo mieleeni kevättalven 2003, jolloin istuin työpaikkahaastattelussa museotoimenjohtajan huoneessa linnoituksen Komendantintalossa. Olin hakenut museolehtori-tiedottajan paikkaa. Pöydän ympärillä istui neljä henkilöä haastattelemassa, ja minua jännitti. Minulta kysyttiin, minkälaisesta taiteesta olen kiinnostunut. Olin nähnyt aiemmin museon seinällä Joan Fontcubertan näyttelyn julisteen ja se vaikutti tosi kiehtovalta. Samaan aikaan leikkisältä ja mystiseltä.  Mainitsin siitä haastattelijoille. Harmikseni näyttely oli jo päättynyt.

Joan Fontcuberta,  Karelia Milagros & co: Milagros clasicos y milagros de diseño, 2002

Kuva: EKTM

Valitsin teoksen siksi, että halusin nähdä edes yhden työn tästä näyttelystä. Samalla teos tuo mieleen hetket reilun kymmenen vuoden takaa kaikkine muistoineen, jotka liittyivät uuteen työpaikkaan, muuttoon Helsingistä Lappeenrantaan ja sen hetkisiin tunnelmiin asunnon etsimisineen ja remontteineen.

Mielestäni tämä on oivallinen esimerkki siitä, miten me ihmiset, katselijat ja kokijat liitämme mielessämme asioita ja muistoja taideteoksiin, esineisiin tai paikkoihin. Taideteos on verkkomerkki, joka johdattaa pinnan alla piileviin kokemuksiin, muistamisen pieniin ihmeisiin.

Fontcubertan työssä yhdistyvät minua kiehtovat symbolit, leikki, myyttisyys, historia ja semiotiikka. Fontcuberta rakentaa kuvilla ja teksteillä rinnakkaista todellisuutta, josta hän luo ikään kuin todistusaineistoa mystisillä käsitellyillä kuvilla ja sepitellyillä teksteillä. Se on leikkiä joka kiehtoo mieltä, mikä on totta, mikä harhaa?

Kuva on otettu Wolkoffin talomuseossa, mikä viehättää minua erityisesti. Teos kuvaa ihmettä, jonka katsoja näkee, mutta ehkä pöydän päässä istuva munkki ei sitä huomaa.  Naismunkki on kuin silmänkääntäjä, joka saa meidät näkemään käsiensä välissä gebardin. Näkevätkö muut sen? Miksi se ilmestyy minulle? Mitä se haluaa minulle sanoa? Pitäisikö minun iloita tästä ylimaallisesta ilmestyksestä, hienosti toteutetusta tempusta, vai epäillä, että lopulta meitä kaikkia huijataan..

Päivi

Päivi Partanen on Lappeenrannan museoiden museotoimenjohtaja