Hanketyöntekijän viimeinen päivä


Elävä Eteläkarjalainen Museoympäristö -hanke on ollut hyvin mielenkiintoinen ja monitahoinen hanke.  Hanke jatkuu vielä vuoden 2012 loppuun, mutta oma osani hankkeessa päättyi noin 20 minuuttia sitten. Hankkeessa on ollut hirveästi tehtävää ja koettavaa. Tätä ei melkein malta lopettaa.

Joutsenon pitäjäntupaan löydettiin hankkeen aikanayrittäjä.
Avasin tämän blogin hankkeen tiedotuskanavaksi. Tämä havaittiin niin toimivaksi, että blogia tullaan ylläpitämään jatkossakin Etelä-Karjalan museon toimesta ja tänne tullaan jatkossakin päivittämään ajankohtaisia ja puhuttavia museoaiheita.
 
Elävä Eteläkarjalainen Museoympäristö -hanke alkoi Paikallismuseot nykyaikaan -hankkeena kesällä 2011. Silloin kiersin kaikki Etelä-Karjalan paikallismuseot ja täytin ylläpitäjien kanssa "Paikallismuseoiden työkirjat". Noiden pohjalta lähdimme ideoimaan toteutettavia toimenpiteitä EEMU-hankkeessa.

EEMU -hankkeen aikana uusimme Etelä-Karjalan museoportaalin, joka nykyisin löytyy osoitteesta www.etelakarjalanmuseot.fi. Hankkeen aikana löytyi monta uutta museotoimijaa sekä yksi aivan uusi museo.

Saimme tuotettua neljä mainosvideota alueen Etelä-Karjalan paikallismuseoista, joista ensimmäinen on jo näkyvissä YouTubessa ja loput ilmestyvät sinne joulukuun aikana. Ensimmäinen video: http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=8LHozZLg7ZI

Kimpiastiakurssilla Ylämaan koululla.
Toteutimme alueen museoissa kahdeksan erilaista toimintamallia ja kirjasimme Elävä Museo -ohjekirjaseen niitä kaksitoista. Liitteenä on tiedote Luumäellä toteutetusta muisteluiden pohjalta kootusta näyttelystä, joka on avautunut Luumäen Mäntykodissa tänään. Toimintamalleihin voivat kaikki kiinnostuneet käydä tutustumassa osoitteessa http://www.etelakarjalanmuseot.fi/wp-content/uploads/2012/11/elava_museo.pdf.

Uuden vuoden puolella lähtee Etelä-Karjalan museosta jakoon hankkeessa toteutetut Etelä-Karjalan museo-oppaat, joita on koottu matkailijoita silmälläpitäen.

Elävä Eteläkarjalainen Museoympäristö -hankkeeseen liittyvissä kysymyksissä ottakaa yhteyttä Etelä-Karjalan museon maakunta-amanuenssiin Jukka Luotoon (jukka.luoto@lappeenranta.fi).

Kyläkävelyllä Rautjärven Miettilässä.
Minua kutsuvat uudet haasteet Etelä-Karjalan kulttuurin saralla kevätpuolella Kutkasta Kulttuurikutinaa -hankkeessa Etelä-Karjala-instituutissa eli pysyn kyllä seudulla ja osittain aiheessakin.

Valtavat kiitokset kiinnostuksesta hanketta kohtaan ja iloista joulunodotusaikaa kaikille!

Haikein terveisin,
Anna-Kaisa 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kävellen Lappeenrantaa tutuksi Lappeenrannan vanhojen sahojen maisemia

Arjen ja yllätysten monumentit - museoharjoittelussa kulttuuriympäristötiimissä

Kaupunkinäkymiä Lappeenrannan vanhan vesitornin näköalatasanteelta