torstai 5. huhtikuuta 2012

Poimintoja Imatran kaupunginmuseon kuva-arkistosta


Joitakin vuosia sitten keksimme täällä Imatran kaupunginmuseossa, että miksi emme antaisi asiakkaiden tehdä töitä puolestamme. Kuva-arkistossamme on paljon valokuvia, joissa ei ole minkäänlaisia kontekstitietoja tai ne ovat vähäiset. Emme varmaan ole ainoa museo maailmassa, joilta tällaista materiaalia löytyy… Joka tapauksessa päätimme järjestää erilaisten tapahtumapäivien yhteydessä pienimuotoisia valokuvanäyttelyitä mielenkiintoisimmista ilman tietoja olevista kuvista ja antaa asiakkaille mahdollisuuden kuvatunnistukseen ja lisätietojen kertomiseen. En väitä, että muutaman kerran järjestämämme kuvatunnistuskilpailun nimellä pyörineet näyttelynpoikaset mitään suurta suosiota saavuttivat, mutta jonkun verran saimme uusia tietoja ynnä muita yhteydenottoja asiakkailta.

Osittain näiden kilpailujen pohjalta Jääski-seura ry:n aktivistit ottivat meihin yhteyttä ja ehdottivat järjestettäväksemme diaesityksiä kuva-arkistomme aineistosta. Mikäs siinä, käy se meille, reippaille pojille. Ensimmäinen kokoamamme esitys käsitteli valokuvaaja Eino Mäkisen vuonna 1957 Imatralla kuvaamaa materiaalia. Esitys oli tarkoitettu Jääski-seuran jäsenille, mutta päätimme seuraavien esitysten olevan muullekin yleisölle avoimet. Nyttemmin olemme järjestäneet kuvaesitykset aiheista Enso, Jääsken kylät, maalaiselämää ja yhdistystoimintaa. Yleisöä tapahtumissa on ollut yhteensä n. 200.

Esityksemme ovat teknisesti perin kuivanoloiset PowerPoint-sulkeiset, mutta sisällöllisesti hyvin mielenkiintoiset ja vapaamuotoiset. Emme luennoi, emme tylsistytä yleisöä paperista luetuilla jorinoilla, vaan kannustamme heitä osallistumaan vapaamuotoiseen keskusteluun ja tarvittaessa väittelyynkin. Poimimme arkistoistamme paitsi eniten yleistä mielenkiintoa herättäviä kuvia, myös niitä, joiden taustatiedot ovat vähäiset. Sen verran on siis tässäkin oma lehmä ojassa, että yritämme lypsää osallistujilta kaiken mahdollisen tiedon aiheista. Hyvin olemme sitä saaneetkin, paitsi Jääski-seuralaisilta niin myös paikallisilta historian harrastajilta. Liki ettei kynistä muste lopu, kun tietoja muistiin kirjoitamme. Pientä väittelynpoikastakin on yleisön edustajien kesken päästy todistamaan…

Kuvaesitykset ovat olleet melko työllistävä, mutta palkitseva toimintamuoto museollemme. Saamme näkyvyyttä, uusia tietoja, hauskoja muistoja ja monta asiakasta tyytyväiseksi. Aika ajoin on hyvä karistaa varaston pölyt harteilta ja tavata ihan oikeita ihmisiä ulkomaailmassa.

Kirjoitti:
Mika Kähkönen
Imatran kaupunginmuseo

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Etelä-Karjalan maakuntayhdistys


Etelä-Karjalan paikallismuseoiden toimintaa on pyritty tukemaan jo 2000-luvun alusta. Paikallismuseoiden ympärille haluttiin kerätä aktiivinen toimijoiden joukko, josta muodostui maakuntayhdistys. Nyt yli 10 vuotta toimineen yhdistyksen toimintaperiaatteena on maakuntaidentiteetin vahvistaminen perinteestä ja menneestä käsin. 

Kuka minä olen?

Länsi-Saksassa ilmestyneissä lehdissä oli 1950-luvulla lapsen tai nuoren ihmisen valokuva ja otsikko ”Kuka minä olen?” Kun toisen maailmansodan lopulla neuvostojoukot vyöryivät Itä-Preussiin, niin massiivisessa pakolaisvirrassa moni lapsi joutui eroon omaisistaan. Sodan jälkeen he etsivät yhteyttä sukulaisiinsa ja halusivat selvittää alkuperänsä.

Etelä-Karjalan maakuntayhdistyksen perustavoitteena on selvittää alueen historiaa sekä mennyttä maakuntakulttuuria ja vahvistaa paikallisidentiteettiä sanonnalla: ”Mikä on Etelä-Karjala?”. Näillä aineksilla voidaan rakentaa myös tulevaisuutta, joka perustuu menneen tuntemiseen ja arvostamiseen sekä alueen nykyisyyteen.

Olen käyttänyt Etelä-Karjalasta nimitystä ”Tynkä-Karjala” tietäen, ettei nimi tee oikeutusta maakunnallemme.  Totta on kuitenkin se, että maakunta on jäänyt ”äitinsä” Karjalan Kannaksen ja Viipurin varjoon. Toisin on esimerkiksi Pohjois-Karjala, jolla on oma alueellinen identiteetti, puhumattakaan nyt vaikkapa Etelä-Pohjanmaasta.

Maakuntayhdistyksen jäsenistöön kuuluu henkilöjäseniä ja yhteisöjäseniä. Useimmat hallituksen jäsenet kuuluvat myös kotiseutuyhdistyksiin. Niinpä on ollut luontevaa tukea paikallista kotiseututyötä ja museotoimintaa. Tähän liittyvät esimerkiksi tutustumisvierailut eri puolilla maakuntaa.

Etelä-Karjalassa on runsaasti yhteisöjä, jotka tekevät maakuntatutkimusta sekä järjestävät erilaisia Etelä-Karjalaa käsitteleviä luentoja ja seminaareja. Siksi maakuntayhdistyksellä on yhteistyötä mm. Etelä-Karjalan museon, Lappeenrannan teknillisen yliopiston, Etelä-Karjalan kesäyliopiston, Etelä-Karjala -instituutin ja Etelä-Karjalan tiedeseuran kanssa. Maakunta kaipaa kipeästi omaa historiankirjoitusta, jonka eteenpäin viemiseen tarvitaan kaikkien paikallisten yhteisöjen sekä luonnollisesti Etelä-Karjalan liiton ja kuntien tuki. 
Vuoden, kahden välein maakuntayhdistys julkaisee vuosikirjaa. Sen artikkelit vaihtelevat arkeologisista, historiallisista ja kansatieteellisistä artikkeleista maakunnallisiin perinnekirjoituksiin, joiden tallentaminen koetaan tärkeäksi. Tulevaisuuden tavoitteena on vahvistaa julkaisutoiminnassa yhteistyötä muiden maakunnallisten yhteisöjen kanssa.

Etelä-Karjalan maakuntayhdistyksen omaleimaisuus painottuu erityisesti alueen historian ja menneisyyden tallentamiseen ja suojeluun. Tällä hetkellä polttavin hanke on yhdessä Parikkalan kunnan kanssa varmistaa ainoan viime sotien jälkeen rajan tälle puolelle jääneen lahjoitusmaahovin, Koitsanlahdenhovin, suojelu. Yhdistys pyrkii myös saamaan rahoitusta maakunnan arkeologiseen tutkimukseen ja tallentamiseen.


Antti Vanhanen
Etelä-Karjalan maakuntayhdistyksen puheenjohtaja