keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Museomummot ja -vaarit vertaisihmettelijöinä


Lappeenrannan museoissa on viime vuosina kehitetty vapaaehtoista museomummo- ja vaaritoimintaa, joka tähtää elämykselliseen tiedon ja perinteen siirtoon nuoremmille sukupolville. Museomummon tai -vaarin voi kohdata vaikkapa Etelä-Karjalan museon tai taidemuseon ilmaisen sisäänpääsyn museoperjantaissa vertaisihmettelijänä, lasten työpajassa satujen lukijana tai työpajan ohjaajana. Työpajoissa museomummo tai -vaari on kertonut esikouluikäisille omasta lapsuudestaan, leikeistään ja leikkikaluistaan. Onpa museovaari vetänyt taidemuseossa äijäjoogaakin. Vapaaehtoisten museon ystävien rooli kasvaa tulevaisuudessa museotyön muuttuessa. Museomummo- ja vaaritoiminnan kautta luodaan myös erilaisia tapoja aktiivisille eläkeläisille osallistua museon toimintaan ja sen kehittämiseen.

Museomummo ja -vaaritoiminta osana osallistavaa ja asiakaskeskeistä museotoimintaa

Lappeenrannan museoiden asiakasraadin jäsenet ovat kehittäneet museomummo/-vaari toimintaa yhdessä museon työntekijöiden kanssa. Toiminta on tuonut museotyöhön uusia näkökulmia ja ideoita museotoiminnan kehittämiseen. Museomummotyö antaa mahdollisuuden kohdata asiakas henkilökohtaisesti, se vastaa museon tavoitteisiin toimia perinteensiirtäjänä ja -säilyttäjänä ja se tuo museon lähemmäksi asiakasta.

Kohtaamisissa esineiden tai taiteen äärellä voidaan keskustella asioista joista on ehkä vaikeakin puhua. Erään näyttelyn yhteydessä pidetyt työpajat yhdistivät sodan kokeneen sukupolven ja heidän jälkeläisiään. Näyttelyssä esillä ollut taide ja esimuistelija kirvoittivat sukupolvien välille ennen käymättömiä keskusteluja. Taiteen ja muistelun yhdistelmä avasi osallistujien tunnelukkoja ja rohkaisi puhumaan jo haudattuja asioita.

Toimintaa voidaan hyödyntää hyvin laajasti ja sitä voidaan helposti varioida. Mummo voi viedä museota esimerkiksi museomatkalaukun avulla sen seinien ulkopuolelle, esimerkiksi kouluihin ja laitoksiin.  Toiveena on, että museomummoverkosto laajenee koko maakunnan alueelle, jolloin pienet paikallismuseot voisivat toteuttaa museomummo-mallia helposti omassa toiminnassaan. Museomummo voi toimia myös vertais- tai esimuistelijana esimerkiksi palvelukodeissa tai hoitolaitoksissa. 

Museo voi olla parhaimmillaan oppimisympäristönä iso työpaja, joka sisältää paitsi tietoa ja  taide-elämyksiä, myös sosiaalista toimintaa, kohtaamisia ja  vuoropuhelua. Tulevaisuuden museo  on keskustelualusta, jossa keskustelevat niin näyttelyesineet, taiteilijat ja tutkijat kuin toiminnan kehittämisessä mukana olevat asiakkaatkin. Tämän tyyppisen asiakastoiminnan pohjalla on myös ajatus jaetusta asiantuntijuudesta, jossa erilaiset ihmiset pohtivat yhdessä asioita ja rakentavat yhdessä uutta tietoa. Tämä on hyvin merkityksellinen ja voimaannuttava prosessi paitsi museon asiakkaille, museomummoille ja -vaareille, myös museoalan ammattilaisille.

Kirjoittivat:
Mona Taipale, Amanuenssi
Etelä-Karjalan taidemuseo

Päivi Partanen, Museotoimenjohtaja
Etelä-Karjalan museo ja taidemuseo

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Vapaaehtoistyö muuttuvassa museomaailmassa


Kävin perjantaina 23.3. kuuntelemassa paneelikeskustelua Jyväskylän Taidemuseolla. Aiheena oli vapaaehtoisten toiminta museoissa. 

Keskustelussa sivuttiin museoiden valtionosuuksien leikkauksia, Helsingin Guggenheim-suunnitelmia, ja sitä, mikä kiinnostaa ihmisiä museossa sekä miten herättää yleisön kiinnostusta kulttuuriperintöä kohtaan? Tällä kertaa keskityttiin vapaaehtoistoimintaan ammatillisesti hoidetuissa museoissa.

Sekä vapaaehtoistoimijoiden, että museoammattilaisten näkökulmasta vapaaehtoiset ovat museoille voimavara, joita pitäisi voida hyödyntää yhä enemmän. Vakituista henkilöstöä ja  resursseja tarvitaan kuitenkin vapaaehtoisia ohjaamaan. Vapaaehtoistoiminta täytyy säilyttää hauskana puuhana, ilman liikaa vastuuta. Museoammattilaisten täytyy olla edelleen vastuussa siitä miten museoissa toimitaan.

Museoalan ammattilaisten pelkona on kulttuurin arvostuksen lasku, johon viittaavat viime aikaiset museoiden määrärahojen leikkaukset. Museoalan ammattiliitto kokee uhkana sen, että vapaaehtoiset korvaavat ammattilaiset museotyössä. Suomessa museoalalla on hyvä koulutustaso ja ammattiliitossa halutaan näin olevan jatkossakin sillä kokoelmien hoito ja käsittely vaativat ammattitaitoa. Paneelikeskustelun puheenjohtajat nostivat esille mielenkiintoisen kysymyksen: Olisiko museoissa aika miettiä uudenlaisia toimintatapoja ja työskentelymalleja, joilla otetaan vapaaehtoiset osaksi museoiden perustoimintoja?

Erityisesti yleisöstä nousi esille toive, että tulevaisuuden osallistavassa museotyössä opittaisiin ottamaan huomioon vapaaehtoisten erityistaidot, kuten sosiaalisuus, ammatilliset taidot tai harrastusten kautta saadut tiedot. Esimerkiksi museot voivat tarvita apua erikoisesineiden tai valokuvien tunnistuksessa. Monilla vapaaehtoisilla voi olla hyvät tiedot paikallishistoriasta ja museonäyttelyitä voidaan elävöittää ”aikalaistodistajilla”. Esimerkiksi museomummot ja –vaarit voivat kertoa omia muistojaan sellaisista näyttelyesineistä, joita ei enää nykypäivänä käytetä.

Viimeisissä puheenvuoroissa nousi esiin myös museoiden ja vapaaehtoistyön yhteiskunnallinen ulottuvuus. Osallistava toiminta on parhaimmillaan terapeuttista niin vanhuksille kuin nuorillekin. Professori Janne Vilkuna nosti esiin yksinäiset ihmiset, jotka pitäisi saada kulttuurin pariin. Jyväskylässä toimivien kulttuuriluotsien tarkoitus on madaltaa kulttuuritapahtumiin osallistumisen kynnystä lähtemällä kaveriksi museoon, teatteriin tai vaikka konserttiin. Kulttuuriluotsien seurassa museoihin pääsee ilmaiseksi ja muistakin kulttuuririennoista saa alennusta. 


Paneelissa olivat keskustelemassa
Merja Herranen ( FM - historiantutkija) on Porvoon museon (Itä-Uudenmaan maakuntamuseo) museonjohtaja, Museoalan ammattiliiton puheenjohtaja ja Suomen museoliiton hallituksen jäsen.

Riikka Notkola (TaM) on taidekasvattaja ja freelancer museopedagogi. Hän vietti vuoden 2010 -2012 harjoittelussa San Franciscon modernin taiteen museossa SFMOMAssa, missä vapaaehtoistyö on keskeinen voimavara.

Pirkko Rissanen on vapaaehtoistoimija. Hän toimii kulttuuriluotsiverkostossa ja on osallistunut Kulttuuriluotsien löytöjä -näyttelyn valmisteluun. Rissanen on kolmatta vuotta eläkkeellä kunnan virasta.

Janne Vilkuna on Jyväskylän yliopiston museologian oppiaineen professori ja Jyväskylän yliopiston museon johtaja. Vuosina 1980-1989 hän työskenteli Keski-Suomen museossa maakuntasihteerinä ja intendenttinä.




kirjoitti:
Anna-Kaisa Ek
projektikoordinaattori
Elävä Eteläkarjalainen Museoympäristö


torstai 15. maaliskuuta 2012

Paikallismuseot pinnalla valtakunnallisesti


Museovirasto julkaisi eilen Kotkaniemen eli P.E. Svinhufvudin kotimuseon kehittämishankkeen esiselvityksen ja siihen liittyvän maisema-, rakennushistoria- ja tilaselvityksen. Linkeistä pääsee lukemaan niitä.

Kehittämishankkeen esiselvitysvaiheessa todettiin, että Kotkaniemellä on paljon kehittämismahdollisuuksia, kunhan löytyy oikea toimija sitä ylläpitämään. Tulevan kesän 2012 Svinhufvudin kotimuseota pitää avoinna Luumäen kunta.

Ehkäpä Kotkaniemeenkin löytyy aktiivisia yhdistyksiä, harrastajia tai yrittäjiä, jotka yhdessä kunnan kanssa ja Museoviraston valvonnassa lähtevät kehittämään sen toimintaa. Aika näyttää.

Matkailijalle Luumäki - kuten koko Etelä-Karjala - on houkuttelevaa seutua. Vähintään kymmenen kilometrin välein löytyy jokin nähtävyys.

Opetus ja kulttuuriministeriö on julkaissut jo hieman aiemmin selvityksensä paikallismuseoista. Selvityksessä todetaan, että paikallismuseot tekevät arvokasta ja kokonaisvaltaista kulttuuriperinötyötä, joka tarvitsisi enemmän tukea ja resursseja.

Toivotaan, että Opetus- ja kulttuuriministeriön selvitys paikallismuseoista tuottaisi tulosta.

Raportissa mainitaan myös, että paikallismuseoiden ylläpitäjille pitäisi järjestää lisää koulutusta ja kehittää alueellista yhteistyötä. Onneksi EEMU-hanke on edellä aikaansa ja pyrkii vastaamaan omalta osaltaan selvitystyöryhmän asettamiin haasteisiin.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Ensimmäiset työryhmätapaamiset pidetty

Ensimmäiset EEMU-hankkeen tapaamiset pidettiin Lemillä 20.2., Lappeenrannassa 28.2. ja Rautjärvellä 29.2. Vaikka alueen paikallismuseoissa vierailee hyvin koululaisia, Erityisesti kaikki 5.luokkalaiset käyvät oman alueensa kotiseutumuseoissa tai -näyttelyssä, kaikissa kunnissa nousi esiin toive koululaisten paremmasta tavoittamisesta.

Lappeenrannassa ryhdytäänkin järjestämään infoiltaa opettajille. Toivotaan opettajien löytävän museot opetuspaikkoina. Samalla suunnitellaan tehtäviä koululaisille. Tehtävien tulisi olla mahdollisimman avoimia ja luovuuteen kannustavia ja niiden tulisi olla helposti toteutettavissa eri kohteissa. Opettajille tahdottaisiin välittää tietoa siitä, että paikallismuseoissa voi opettaa muutakin kuin historiaa. Kulttuuriympäristössä tapahtuva oppiminen laajentaa oppimiskokemusta. Vaikka opetettava aine olisi suomenkieli, paikallismuseo ympäristönä nostaa esiin erilaisia ulottuvuuksia opetettavassa asiassa  ja kehittää oppijan mielikuvitusta.

Rautjärvellä lähdetään kehittämään museomatkalaukkuideaa. Siinäkin pyritään tavoittamaan koululaiset. Museomatkalaukkua voidaan toki viedä muuallekin, kuin kouluihin. Esimerkiksi päiväkoteihin tai hoivakoteihin. Museomatkalaukun esineistön täytyy olla kosketeltavaa. Samalla kun matkalaukkuun etsitään esineistöä, voidaan käydä läpi kokoelmaesineistöä ja miettiä mahdollisia poistoja.
Museomatkalaukun kokoaminen voi olla haasteellista. Siihen täytyy liittää ainakin tiedot esineistä, mutta sen lisäksi olisi hyvä, jos matkalaukkuun liittyisi tehtäviä, joita esineiden avulla voi toteuttaa. 

Kaikki tapaamisissa paikalla olleet paikallismuseoiden edustajat innostuivat museomummo- ja -vaaritoiminnasta. Etelä-Karjalan museo on kehittänyt museomummot ja -vaarit vertaisihmettelijöiksi ja keskusteluoppaiksi kävijöille. Museomummojen ei tarvitse osata koko Lappeenrannan seudun historiaa tai taidenäyttelyn sisältöä ulkoa, vaan on tärkeintä, että museokävijä saa näyttelyssä kohdata ihmisen ja jakaa omia kokemuksiaan tämän kanssa. Tällaisia vertaisihmettelijöitä kaivattaisiin paikallismuseoihinkin. Mummot ja papat osaavat yleensä kertoa esillä olevista kotiseutuesineistä omakohtaisia kokemuksia, mutta vertaisihmettelijän ei tarvitse olla eläkeläinen tai isovanhempi. Esimerkiksi nuori vertaisihmettelijä voi helpommin tavoittaa toisen nuoren ja toisten nuoren tavan katsoa museoesineitä.

Seuraavaksi tapaan museoihin liittyviä henkilöitä niiltä paikkakunnilta, joista ei ollut edustusta näissä pidetyissä palavereissa. Toivottavasti joka kuntaan saadaan ideoitua oma toimintamalli niin, että voidaan tulevaisuudessa jakaa niitä ja niistä satuja kokemuksia työryhmätapaamisissa.

Hankkeen aikana on tarkoitus järjestää myös koulutustoimintaa ja talkoita, joten jos teidän paikallismuseossanne on ideoita talkoisiin, otan niitä ilolla vastaan.